Muuttovalmis Dekotalo on turvallinen valinta!

Muuttovalmis Dekotalo on aina asiakkaan toiveiden mukaisesti suunniteltu ja toteutettu. Mittaamme ja seuraamme jatkuvasti asiakkaidemme tyytyväisyyttä toimintaamme, koska haluamme kehittyä entistäkin paremmaksi. Tutustu tyytyväisten Deko-asiakkaiden kokemuksiin.

Hahmotelma talosta jo samana iltana

Kun huonokuntoiset puuaitat raivattiin loviisalaistontilta, Hakasaaren perhe tiesi, että se olisi uusi alku heille. Eikä aikaakaan, kun aittojen tilalle nousi Deko 192 -mallin talo.

Uudessa kodissa on uusia ääniä, mutta niihin tottuu yllättävän nopeasti, vakuuttavat Petri Hakasaari ja Patrícia De Oliveira Hakasaari. Myös tytöt, 4-vuotias Ellen ja 12-vuotias Paula, jota ensin vähän jännitti olla yksin kotona.

Kun talonrakennukseen päätettiin ryhtyä, omakotitalossa asuminen ja sen ylläpito oli jo perheelle tuttua. Petri oli remontoinutkin vanhan talon pesuhuoneen ja saunan, mutta vanha talo ei täyttänyt kaikkia heidän toiveita. Uuden talon rakentaminen kuulosti heistä täydelliseltä idealta.

Brasilian Recifestä, 3,7 miljoonan ihmisen kaupungista, Suomeen tullut Patríciakin on viihtynyt pientalovaltaisella alueella. Ensin parin suunnitelmissa oli asua Helsingissä, mutta kun Petrillä oli jo vakituinen työ ydinvoiman parissa Loviisassa ja vaimokin sai vakituisen paikan kuljetuspakkausmateriaalien parista, eikä lentokentällekään ollut mahdoton matka, Loviisa tuntui sopivalta kotipaikalta heille.

Tonttia pari joutui etsimään jonkin aikaa, kunnes löysi mieleisen melkein sattumalta kiven heiton matkan päästä vanhasta kodista. Loivassa rinteessä olleet vanhat puuaitat kaupunki purki pois niiden huonon kunnon vuoksi. ”Meillä oli vahvana mielessä kuva 2-kerroksisesta talosta, jonka alakerrassa olisi iso yhtenäinen alue oleskeluun. Pyysimme tarjouksia netin kautta, ja kutsuimme joitakin taloedustajia käymään tontilla, mutta Dekotalo tuli oikeasti paikalle ja laittoi hahmotelman Deko 192 -mallin talosta jo samana iltana meille!”

Kaupat tehtiin vappuna 2015, ja hommiin päästiin vanhan talon myynnin jälkeen vuoden 2016 alussa. ”Se yllätti meidät, miten vapaasti saimme tehdä muutoksia tulevan kodin sisätiloihin. Ja esimerkiksi hanoista, kylmäkalusteista, portaista ja kaiteista, jotka hankimme itse, saimme asiallisen hyvityksen”, Petri kiittelee.

Kaikki sisämateriaalit löytyivät Dekotalon yhteistyökumppaneilta. Vaikka parilla oli selvä kuva, miltä kodissa tulisi näyttämään, he kiittelevät saamaansa sisustussuunnittelijan apua. ”Olimme jo valinneet valkoisen värin, mutta vasta kun hän tuli käymään, ja laittoi eteemme viuhkan erilaisia valkoisen sävyjä lattialistoista alkaen, ymmärsimme minkälaisten valintojen edessä olimme”.

Pariskunta oli kuullut kauhutarinoita talonrakennusprojekteista, mutta Dekotalon kanssa kaikki meni hyvin. ”Vain keittiötä jouduttiin jännittämään viime hetkeen asti, mutta työnjohdon varmistuksella asia hoitui aikataulun mukaisesti.” Pian puuaittojen tilalla oli Hakasaarten koti, joka otti asukkaat vastaan lokakuussa 2016.

Pienistä alkujännityksistä huolimatta, Loviisan Antinkylään kotiutuminen on sujunut perheeltä hyvin, ja uutta, avaimet käteen -periaatteella valmistunutta kotia on ollut ihana sisustaa. ”Vanhan kodin tavarat annettiin hyväntekeväisyyteen ja kotiin hankittiin kaikki uutta, joten kyse on kaikin puolin uudesta kodista!”