Asiakastarinat

Toiveiden täyttymys!

Oman kodin haaveista tulee totta vain tarttumalla niihin. Miten ihanalta tuntuukaan oma koti kerrostaloelämän jälkeen, iloitsevat Kristiina Korkalainen ja Pasi Korhonen, joiden asumisen puitteet ovat nyt viimeisen päälle kunnossa.

Kerrostalo ei tuntunut omalta

 

Kristiina ja Pasi ovat jo kumpikin lapsuudessaan tottuneet asumaan omakotitalossa. Niinpä vuokra-asunto kerrostalossa ei tuntunut koskaan oikein omalta. Yhteinen haave omakotitalosta alkoi toteutua ripeästi, kun pariskunta löysi kymmenen kilometrin päässä Iisalmen keskustasta sopivan kokoisen tontin järvenrantanäkymällä. Mieluinen talomalli löytyi muuttovalmiiden Dekotalojen mallistosta.

– Ihastuimme heti Deko 133 klassiseen. Talon hinta- ja laatusuhde oli kohdallaan, Pasi kertoo. Vaikka talomalli tuntuikin sopivalta, joitakin omannäköisiä muutoksia pariskunta kuitenkin halusi. Muutokset onnistuivat joustavasti yhteistyössä Dekotalon edustajan kanssa.

– Olohuoneen kokoa suurennettiin poistamalla sen viereinen työhuone. Keittiöön ja olohuoneeseen halusimme ehdottomasti myös korotetun sisäkaton! – Keittiöön mahtui lisää kaappeja, kun seinää jatkettiin hieman. Myös kodinhoitohuoneeseen tuli lisätilaa seinän siirrolla. Lisäksi taloon lisättiin takaovi ulos ja rakennettiin takaterassi sekä tehtiin ikkunamuutoksia, Kristiina ja Pasi muistelevat toiveitaan.

Kotinsa sisustusmateriaaleilta pariskunta halusi ennenkaikkea laatua. Dekotalon laajasta valikoimasta löytyivät mm. kaunis valkoöljytty saarnilattia sekä keittiöön vaaleat kaapistot ja sen kontrastiksi tumma työtaso.

Saimme kaiken mitä halusimme

 

– Saimme kaiken mitä halusimme. Nyt koti näyttää omalta, kodikkaalta, selkeältä ja värimaailmaltaan hillityltä. Kristiinan ja Pasin mielestä muuttovalmis Dekotalo oli heille helppo ja vaivaton, ainut oikea ratkaisu. – Muutosmahdollisuuksista ja niiden kustannuksista sai hyvin tietoa. Budjetti oli helppo hallita, toiminta oli asiakaslähtöistä. Palvelu oli tosi hyvää ja se säilyi koko ajan. Kaikki hoitui asiallisesti ja hyvässä yhteistyössä, he kertaavat.

Sopimuspaperit allekirjoitettiin heinäkuussa 2012. Seuraavien kahdeksan kuukauden ajan Kristiina ja Pasi kävivät säännöllisesti katsomassa töiden edistymistä ja ihastelemassa talonsa etenemistä.

Kristiina innostui pitämään myös rakennusblogia netissä.

– Halusin ”talopäiväkirjan”, pysyvän muiston muuttovalmiin kodin hankkimisesta. Aluksi blogi oli tarkoitettu vain lähipiirille, jotta äidit saivat seurata talon etenemistä.

Blogin suosio kuitenkin kasvoi hurjaa vauhtia, ja nyt talon valmistumisen jälkeen se onkin muuttunut sisustamisen ja asumisen päiväkirjaksi, jota seuraa joka kuukausi tuhannet ihmiset, Kristiina iloitsee.