Aluerakentaminen

Dekotalo on aluerakentamisen erikoisosaaja

Toteutamme vaativat aluerakentamisen hankkeet

Dekotalo on vaativien hankkeiden toteuttaja. Olemme toteuttaneet useita aluerakentamishankkeita, joista osa on rakennettu kokonaan valmiiksi, aina maatöistä pihojen viimeistelyyn. Osassa kohteista on ulkopuolinen rakennuttaja, jonka tontille olemme rakentaneet muuttovalmiit Dekotalot. Asiakkaalle aluerakentaminen on vaivaton valinta, sillä alue rakennetaan kerralla valmiiksi, jolloin alueen kokonaissuunnittelu (esim. liittymät) voidaan toteuttaa samalla kerralla ja alueesta saadaan yhtenäinen.

UUSIA PIENTALOJA UNIIKILLA
PISPALAN ALUEELLA LÄHELLÄ LUONTOA –

KOHTEET NYT MYYNNISSÄ!

Pispalan Puiston muodostavat kolme keltaista puutaloa visualisoituna.

Esittelyssä Pispalan Puisto

Tampereen Pispalaan rakentuu ainutlaatuinen kolmen puutalon kokonaisuus – arvioitu valmistuminen vuoden 2024 aikana.

Kolme kaksikerroksista erillistaloa rakennetaan omalle 979 m2 tontille osoitteeseen Markkinakatu 6 (talot A,B ja C).

Asunnot ovat kooltaan 86m²- 91m² ja niihin kuuluu lasitettu terassi, viihtyisä yhteinen piha-alue sekä 2 autopaikkaa jokaiselle asunnolle.

 
KYSY LISÄÄ

Mika Issakainen
p. 044 057 5357
mika.issakainen@dekotalo.fi

Tampereen Holvasti As oy Tampereen HOlvastin Virta, Dekotalon alueraketamisen kohde. Havainnekuva keltaisista paritaloista leikkipuistosta päin.

Pispala on ikoninen ja kaikkien tuntema asuinalue, johon muodostuu uusia rakennuspaikkoja vain harvoin. Talojen pohjaratkaisut ovat huolella mietittyjä ja kaikki arjen toiminnot on saatu sovitettua toimivaksi kokonaisuudeksi vastaamaan tämän päivän perheiden asumistoiveita. 

Palvelut lähelläsi

Asuinalue on erityisen suosittu sen rauhoittavan luonnon, turvallisen ympäristön, monipuolisten palveluiden sekä loistavan sijainnin vuoksi.   Tampereen keskusta ja Lielahden palvelukeskittymä on käden ulottuvilla ja rakentuvat kodit vain kävely- tai pyöräilymatkan etäisyydellä päiväkodeista, kouluista sekä kaupoista.

Luonto lähelläsi

Järvien ja harjujen ympäröimä Pispalan kaupunginosa lienee yksi Suomen halutuimmista asuinalueista. Historian voi yhä aistia värikkäiden puutalojen välissä, puutarhojen ympäröivillä kiemurtelevilla kujilla. Alueella sijaitsee myös kuuluisat Pispalan portaat, jotka ovat etenkin kuntoilijoiden suosiossa. Pispalasta löydät myös mm. Näkötornin kahvilan, Lauri Viita -museon, Rajaportin saunan, Café Pispalan sekä Pispalan Pulteri -ravintolan.

Kulkuyhteyksien varrella

Pispalan alueelta on hyvät kulkuyhteydet niin bussilla kuin ratikallakin. Ratikan kolmoslinjan päätepysäkki on kävelymatkan etäisyydellä Santalahdessa ja tältä pysäkiltä pääsee sujuvasti aina Hervantaan saakka. Autolla keskustaan ajaa vajaassa 10 minuutissa.

 

 

 AS OY TAMPEREEN HOLVASTIN VIRTA –

MYYNTI ON ALKANUT!

TERVETULOA HOLVASTIN VIRTAAN

Esittelyssä haluttu Holvasti

Uusia laadukkaita pientaloja Holvastin alueelle 

As Oy Tampereen Holvastin Virta – yhtiössä tulee olemaan neljä kaksikerroksista paritaloa ja yksi kaksikerroksinen erillistalo, yhteensä 9 asuntoa. 

Asunnot ovat kooltaan 90m²- 101m² Taloihin kuuluu myös kuuluu pieni varasto. Autopaikka sijaitsee talon vieressä, piha-alueet ja asfaltti tehdään valmiiksi ja lisäksi alueelle rakentuu oma ulkoleikkipaikka. 

Tilaa esite

Esitteen tilaus - Holvastin virta
KYSY LISÄÄ 

Mika Issakainen
p. 044 057 5357
mika.issakainen@dekotalo.fi

Tai jätä yhteydenottopyyntö oheiselle lomakkeella.

 

Tampereen Holvasti As oy Tampereen HOlvastin Virta, Dekotalon alueraketamisen kohde. Havainnekuva keltaisista paritaloista leikkipuistosta päin.

Asu mukavasti viriilissä ja voimakkaasti kehittyvällä Tampereella, Holvastin viihtyisällä asuinalueella. Holvastin Virran modernit kodit rakentuvat hyvien kulkuyhteyksien varrelle, monipuolisten palveluiden läheisyyteen ja upean luonnon äärelle.

Palvelut lähelläsi

Asuinalue on erityisesti lapsiperheiden suosiossa sen rauhoittavan luonnon, turvallisen ympäristön, monipuolisten palveluiden sekä loistavan sijainnin vuoksi. Nämä kaikki yhdistyvät mutkattomasti toimivaksi kokonaisuudeksi. Tampereen keskusta on käden ulottuvilla ja rakentuva asuinalue kävely- tai pyöräilyetäisyydellä päiväkodeista, kouluista sekä kaupoista. Palveluita on laajemmalti tarjolla Linnainmaalla, jonne on vain muutamien kilometrien matka.

Luonto lähelläsi

Holvastin kaupunginosa kasvaa ja kehittyy huomioiden ympäristön vaatimukset ja säilyttäen vehreät puistoalueet. Luonnon helmaan pääset heti kotioveltasi, sillä Holvastin Virran asuinaluetta ympäröivät viisi eri puistoaluetta. Aivan vierestä löytyvät Katistonpuisto ja Kaukolaisenpuisto, joiden säilyttäminen on tärkeää alueen liito-oravien elinympäristön takaamiseksi. Kaukajärvi on lähellä ja tarjoaa uimarantojen lisäksi myös talviuintimahdollisuuden.

Kulkuyhteyksien varrella

Holvastin alueelta on hyvät bussiyhteydet ja linja 6 vie ketterästi Tampereelle B-vyöhykkeen lipulla. Autolla keskustaan ajaa vain 15 minuutissa.

havainnekartta Holvastin alueesta ja Dekotalon rakentamien kohteiden sijainnista

Elämäsi koti

Holvastin Virran modernit pientalot vastaavat tämän päivän perheiden asumistoiveita. Asuntojen pohjaratkaisut on huolella suunniteltu ja neliöt hyödynnetty tehokkaasti. Kaksikerroksisiin koteihin kuuluu parveke, katettu terassi, viihtyisä piha sekä autopaikka. Eikä unohtaa sovi alueen omaa ulkoleikkipaikkaa. 

Päämakuuhuoneesta omalle parvekkeelle 

Asuntojen oleskelutilat ja keittiö sijoittuvat ensimmäiseen kerrokseen, josta pääsee suoraan katetulle terassille sekä omalle pihalle. Isot ikkunat tuovat kotiin valoa ja avaruutta. Ensimmäisessä kerroksessa on yksi makuuhuone ja loput makuuhuoneet on sijoitettu toiseen kerrokseen. Myös sauna, pesuhuone ja kodinhoitohuone löytyvät toisesta kerroksesta. Yläkerran päämakuuhuoneesta on käynti omalle parvekkeelle. Lisäksi paritalojen päämakuuhuoneissa on tilava vaatehuone, joka mahdollistaa vaikka etätyöpisteen sijoittamisen makuuhuoneen yhteyteen. 

Holvastin Virta visualisointi kuva Premium sisustuslinjan keittiöstä

Sisustus tekee kodistasi viihtyisän 

Holvastin Virran kodit sisustetaan kauniilla ja laadukkailla materiaaleilla. Kohteille on suunniteltu neljä erilaista sisustusmaailmaa, joista voit valita mieleisesi. Sisustusmaailmat on esitelty tarkemmin erillisessä esitteessä. Lattialämmitys ja tasokkaat kodinkoneet lisäävät kodin asuinviihtyvyyttä.

TUTUSTU NELJÄÄN ERI SISUSTUSMAAILMAAN ERILLISESTÄ ESITTEESTÄ

 

Tempereen Holvasti as oy Tampereen Holvasin Virta eli Dekotalon aluerakentamisen hanke ja sen 3d visualisointi kuva alueesta, jonne rakentuu 4 paritaloa ja yksi erillistalo. Talot keltaisen sävyisiä puutaloja.
Tampereehn Holvastin Virta, erillistalo pohjakuva
Tampereehn Holvastin Virta, paritalo pohjakuva
Tempereen Holvasti as oy Tampereen Holvasin Virta eli Dekotalon aluerakentamisen hanke ja sen 3d visualisointi kuva alueesta, jonne rakentuu 4 paritaloa ja yksi erillistalo. Talot keltaisen sävyisiä puutaloja. edessä leikkipuisto

Etsimme jatkuvasti uusia mahdollisuuksia aluerakentamishankkeiden toteuttamiseksi

Ostamme tontteja

Tarjoa meille tonttia alueelta Uusimaa, Tampere ja Varsinais-Suomi. 

Ostamme tontteja, joissa rakennusoikeutta yli 400 k-m2. Purkukuntoiset rakennukset eivät ole este.

Ota yhteyttä 

Mika Issakainen
p. 0440 575357
mika.issakainen@dekotalo.fi

Tai jätä yhteydenottopyyntö oheiselle lomakkeella.

    Referenssejä

    Espoon Kalliopuisto

    Espoon Kalliopuisto koostuu kuudesta kaksikerroksisesta paritalosta, yhteensä 12 asuntoa. Pohjaratkaisuja oli neljä erilaista, huoneistoalaltaan 120 m² ja 142 m² kodeissa on keittiön lisäksi 4-6 huonetta. Kahdessa asunnossa on myös kellaritila kooltaan 57 m² ja 68 m². Asuntojen oleskelutilat ja keittiö on sijoitettu toiseen kerrokseen, josta aukeaa näkymät rauhalliseen metsämaisemaan parvekkeen kautta. Isot ikkunat ja korkea huonekorkeus tuovat kotiin valoa ja avaruutta. Jokaisella asunnolla on lisäksi autokatos. Kohde valmistui vuoden 2019 lopussa ja kaikki asunnot on myyty.

    Brinkinmäki, Espoo

    Espoon Saunalahteen valmistui 7 muuttovalmista paritaloa vuosien 2016-2018 aikana.

    Kiiltomadontie, Vantaa

    2017 rakensimme Vantaalle 6 pientaloa.

    Lahden CityGarden

    Lahden Kerinkallioon rakensimme 23 pientalokokonaisuuden, joka valmistui 2015. Kohde oli Lahden kaupungin tonttikilpailuhanke. Kerinkallio sijaitsee 1,5 km Lahden keskustasta.